Reuben sandwich
Smetana saa jälleen positiivista palautetta. Paljon kiitoksia, Mauritz, olet koska tahansa tervetullut fiittaamaan vaatimattomassa blogissamme.
Tuoretiskikeskustelu velloo edelleen kuumana. Me Smetanassa olemme jo jonkin aikaa sitten kantaneet oman kortemme tähän kekoon, eikä asiasta tässä siten sen enempää. Tuoretiskien kuntokartoituksia odotellessa toteutamme ruokalajin, joka ei edellytä vierailua lähikaupan säilykeosastoa pidemmälle. Teemme Reuben-voileivän, jonka alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa; jostain jenkeistä se on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Reubenin keskeinen ainesosa on Spam eli suomalaisittain sikanauta. Kyseinen tuote on juuri nyt hyvä siksi, että ei tarvitse kuvitella syövänsä laadukkaasti ja kuitenkin samalla epäillä eineiden tuoreutta – sikanaudan kanssa voi rehellisesti syödä vähemmän laadukkaasti. Tällä alustuksella reseptin pariin.
Aineet
- 1 prk sikanautaa
- hapankaalia
- mustaleimaista emmentalia
- suolakurkkua
- majoneesia
- leipää (oli Realia)
- pippuria
Yhdestä sikanautapurkista saa 3 – 4 leipää.
Valmistus
- Availlaan spämmi ja otetaan se ulos purkista. Leikataan siitä sopivia viipaleita. Spämmi ei ole erityisen houkuttelevan näköistä, mutta sillä ei nyt ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.
- Laitan viipaleen “lihaa” pannulle paistumaan, rasvaa ei tarvitse lisätä
- Kasaan yhdelle leipäviipaleelle juuston, suolakurkun ja paistetun viipaleen. Toiselle puolelle laitan majoa ja pippuria.
- Sitten viipaleet päällekkäin ja leipä hetkeksi kannen alle pienelle tulelle lämpiämään.
- Nautin.
Fiilikset
Tämä leipä on todella toimiva kokonaisuus. Späm ei ole heikkohermoisille, mutta itse pidän siitä aidosti. En syö sikanautaa kovin usein, mutta yksi purkki maistuu ehkä kerran vuodessa. En ollut postia kirjoittaessani krapulassa, mutta tägäsin sen silti, koska tämä olisi hyvä krapularuoka.
Nähtävästi hawaijilaiset / japanilaiset tekevät spämmistä nigiri-sushin tyyppistä mättöä nimeltään spam musubi. Uskon, että se on listalla, kun seuraavan kerran tehdään sushia.
Lähteet
Wikipedian Reuben-sandwich-artikkeli.
Etherwork.net:n artikkeli
Kommentit
2 kommenttia postaukseen “Reuben sandwich”Haluamme kuulla kommenttisi
Katso myös
Jaa ja tallenna




















Kuka on Mauritz? Hyvännäköinen leipänen. Ihanko yksin söit?
Mauritz on kommentoija. Söin yksin.