Rahkaleipä
Aiemmin testasin piimäleipää, tänään kokeilen rahkaleipää. Tämä ei perustu mihinkään ulkopuoliseen ohjeeseen, ajattelin vain huvin vuoksi kokeilla rahkaa leipomisessa, koska rahkaa kuluu muuten melko runsaasti, mutta en ole ikinä syönyt sitä leivässä. Toki jotain muita rahkaleivonnaisia on tullut imettyä.
Rahkan käytöllä saadaan samalla leipään suhteellisesti enemmän proteiinia. Rahkana käytän Ehramia, joka on kosteampaa kuin esim. Valion vastaava, joten jauhoja kuluu hitunen enemmän kuin jos käyttäisin muita rahkoja.
Aineet
- 2,5 dl leipäjuurta
- 1 prk rahkaa (Ehrami)
- 2 rkl pellavan siemeniä
- 3 kukkura rkl auringonkukan siemeniä (paahdettuna)
- rusinoita
- 1 dl ruisjauhoja
- 1 dl sämpyläjauhoja
- 0,5 dl kauraleseitä
- 0,5 dl kaurahiutaleita
- 2,5 dl vehnäjauhoja
- 1 rkl oliiviöljyä
- 0,5 säkkiä kuivahiivaa
- suolaa
Rahkaleivän valmistus
- Otetaan juuri ja rahka huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomista.
- Sekoitellaan kaikki aineet, vehnäjauhot viimeisenä jotta niitä saadaan sopiva määrä. Jätetään leipä kohoamaan tunniksi pariksi.
- Tämä leipä oli melko kiinteää eikä kohonnut liiemmälti. Jossain vaiheessa, kun leipä on edes jonkin verran kohonnut, työstetään taikinasta limppu ja jätetään se nousemaan tunniksi pariksi.
- Asetetaan leipä uuniin 225 asteeseen 30 minuutiksi. Uunin pohjalla käytän perinteistä kikkaa valurautapannusta ja kiehuvasta vedestä, eli pannu uuniin kun uunia aletaan lämmittämään ja leipää uuniin laitettaessa vedenkeittimestä kiehuvaa vettä päälle vesihöyryn aikaansaamiseksi.
- Nautitaan.
Jälkipyykki
Leipä oli hyvän makuinen. Taikina halkeili hieman eikä tämä resepti ole mitenkään valmis. En usko, että teen rahkaleipää lähiaikoina uudestaan. Tämä johtuu siitä, että haluan kokeilla erilaisia leipiä, ei siitä etteikö rahkaleipä olisi ollut syötävää, ainakin tuoreena. Jos haluat leipää lisää proteiinia, ainakin siihen tarkoitukseen voin suositella tätä limppua. Muuten resepti vaatisi vielä kehittelyä.