Manti

Manti on turkkilainen tai Keski-Aasian herkku; käytännössä täytetty pastanyytti. Italialaisilla on raviolinsa, joita tämä satsi vastaa melko hyvin. Itä-Euroopassa täytetyistä nyyteistä on jokaisella kansalla omat versionsa, esimerkiksi Puolassa pierogit. Ja tottakai vastaava herkku tunnetaan myös Venäjällä, nimellä pelmenit, joita itsekin olemme valmistaneet. Mantit ovatkin kuin pelmeneitä, mutta pienempiä. Ite bongasin tän mätön taannoiselta Oktoberfestin keikalta Müncheniin 🙂

Tänään seuraamme turkkilaisempaa valmistusmenetelmää. Ohessa tarjoillaan marokkolainen salaatti, joka ei ole erityisen turkkilainen, mutta joka mielestäni sopii tähän yhteyteen hyvin.

Valmistusaika: useita tunteja

Mantin tekemisestä yleisesti

Mantien teko on vie jonkin verran aikaa, muutamia tunteja. Suosittelen tätä siis sellaiseksi rauhallisen viikonloppupäivän ratoksi.

Prosessi ei ole erityisen kompleksi, joskin välivaiheita ja aineita näyttää alla olevan runsaasti.

Reseptin rakenne alla on seuraava. Esitän ensin kaikki raaka-aineet ja sitten niiden alla kullekin osa-alueelle oman valmistusmetodinsa. Lopuksi on “yhteenveto” eli kokkausprosessin järjestys, jossa viittaan valmistusmetodiin yllä.

Mantin raaka-aineet

Taikina

  • 6-6,5 dl vehnäjauhoja (luomu)
  • 1 kananmuna
  • 1,3 dl lämpimähköä vettä
  • 1 tl suolaa

Fylli

  • 400 g jauhelihaa
  • 1 sipuli (tai 6 erittäin pientä shalottisipulia)
  • 5-6 valkosipulinkynttä
  • 2 kuivattua punaista chiliä
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl mustapippuria

Soosi

  • 1 kg yugurttia
  • 30 valkosipulinkynttä, murskattuna
  • 1 puska tuoretta sitruunamelissaa
  • timjamia
  • suolaa maun mukaan

Kuorrutus

Täs pitäs periaatteessa käyttää sumac-nimistä maustetta, mutta meillä ei ollut sitä saatavilla. Korvaavana aineena on paprikajauhe. Jos sinulla on sumaccia, käytä ihmeessä sitä.

  • 3 -4 dl oliiviöljyä
  • 250 g tomaattipyrettä
  • 2 rkl paprikaa (unkarilaista tulista)
  • 2 rkl chilijauhetta (tulista)

Marokkolainen salaatti

  • 1 kurkku
  • 3 ripattua tomaatti
  • 1 puska persiljaa
  • ½ puskaa sitruunamelissaa
  • 2 pientä shalottisipulia
  • ½ sitruunanmehu
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • suolaa, pippuria

Mantin valmistus osa-alueittain

Taikina

  1. Laita kamat kulhoon. Vaivaa, kunnes taikina on kiinteätä ja lipevää n. 8-10 minuuttia. Lisää tarvittaessa jauhoja, jotta saat taikinan, joka ei tartu pöytään kaulittaessa.
  2. Peitä taikina märällä pyyhkeellä tai laita se pieneen, ilmatiiviiseen astiaan ja anna seistä 30-45 minuuttia.

Fylli

  1. Laita kamat yleiskoneen kulhoon.
  2. Jauha pieneksi ja laita sivuun odottamaan.

Täyttäminen

  1. Kun taikina on valmis, jaa se 3 palaan. Kauli jauhoitetulla pöydällä 1 pala kerrallaan erittäin ohueksi levyksi (loput palat odottelevat märän pyyhkeen alla).
  2. Leikkaa taikina sivultaan 1,5-2 cm neliönmuotoisiksi paloiksi.
  3. Laita täytettä n. 0,5 tl per pala (tai mitä haluat, sopivan täytteen määrä riippuu neliösi koosta).
  4. Taita neliön kulmat yhteen ja duunaa nyytti. Toista loppu taikinalle.
  5. Asettele mantit lautaselle tai leikkuulaudalle. Jauhota / öljyä tämä alunen, jotta mantit eivät tartu lautaseen. Älä asettele manteja päällekkäin tai kiinni toisiinsa, jotta eivät tartu (kuten me teimme :)).

Mantin on tarkoitus olla pieniä, mikä tietenkin lisää työn määrää. Periaatteessa manteista voi tehdä pelmenityyppisiä, eli isompia, jolloin täyttämisen aika pienenee. Pienet mantit on toisaalta helvetin siistejä syödä, joten suosittelen tätä metodia.

Soosi

  1. Sekoita kaikki kamat keskenään esim. vuorokausi ennen tarjoilua.
  2. Kun olet melko valmis tarjoilemaan, ts. mantien valmistus on loppusuoralla, rupea lämmittämään jugurttia pienellä teholla.

Voit tarjoilla soosin kylmänä, mutta itse käytämme sitä niin paljon, että koko ruoka olisi sitten melko viileää. Jugurttia ei ole tarkoitus keittää, mutta se kannattaa tuoda abaut kiehumispisteeseen hetkeksi. Näin maut tasaantuvat ja valkosipulin määrää voi kasvattaa. Jos tarjoilet soosin kylmänä, tarkista valkosipulin määrä makusi mukaiseksi.

Mantien keittäminen

  • 2 l vettä
  • 2 tl suolaa
  1. Laita suola ja vesi isoon kattilaan, kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää kaikki mantit.
  2. Sekoita välillä puisella lusikalla, varovaisesti. Sekoita vettä jo heti, kun laitat mantia kattilaan, jotta ensimmäiset eivät tartu pohjaan.
  3. Keitä keskilämmöllä n. 10-15 minuuttia, kunnes manti on pehmeätä.
  4. Tee varmaksi, että et laita kantta kattilaan.

Kuorrutus

  1. Kuumenna oliiviöljyä pannussa. Lisää joukkoon tomaattipyre
  2. Paista hetki ja lisää joukkoon paprika ja chili. Paista hetki. Varo, ettei seos pääse palamaan pohjaan, koska se voi olla suhteellisen kuiva mausteiden lisäämisen jälkeen.
  3. Tarjoa kuumana mantien päälle.

Marokkolainen salaatti

  1. Choppaa kamat, sekoita, mausta, nauti.
  2. Sitruuna puristetaan joukkoon vasta juuri ennen tarjoilua.

Mantin valmistus

Prosessi menee abaut seuraavalla tavalla.

  1. Valmista jugurttisoosi lepäämään, mielellään edellisenä iltana.
  2. Valmista taikina
  3. Valmista fylli
  4. Kauli taikina ja täytä mantit
  5. Lämmitä soosi
  6. Valmista salaatti
  7. Keitä mantit
  8. Valmista kuorrutus mantin kiehuessa
  9. Kokoa annos kasaamalla pohjalle mantia, päälle soosia ja siihen vielä kuorrutusta. Päälle kaadetaan oliiviöljyä Jamie Oliverin tyyliin eli helvetisti.
  10. Nauti!

Kommentit

Leipuri-Keijo:

“Työn määrä aikamoinen. Lopputulos ihan hyvä. Punasta kuorrutusta on ehdottomasti oltava ja paljon. “

Mr. Smetana

“Vitun hyvää, tosin ei niin hyvää kuin Münchenissä. Punaista soosia täytyy tehdä tarpeeksi sekä hukuttaa mantit jugurttiin ja oliiviöljyyn. Keittoaika ei saa olla liian pitkä. Toimii.

Alla olevan kuvan muija on juuri maistanut mantia ensimmäisen kerran elämässään:

Hiki-manti

Manti ei sovellu kiireiselle ihmiselle. Mutta melko lähelle päästään ihan sillä, että teet soosit ja kuorrutukset vastaavalla tavalla kuin yllä. Oheen paistetaan jauhelihaa ja koko annos tarkoillaan simpukkapastan kera. Testasin tällasenkin version. Ihan ok, mutta ei tietysti niin hyvää kuin rakkaudella hellityt nyytit.

Lähteitä

Erkekeli Manti (turkiksi)

Turkish ravioli manti

Nevşehir Mantısı (youtube)


Haluamme kuulla kommenttisi

Koska spämmikommentteja tulee kansainvälisiltä tahoilta liikaa, pyydämme täyttämään CAPTCHAn ao. ruutuun.
Näyttää siltä, että kirjasinkoolla ei ole väliä.
Pahoittelut ylimääräisestä vaivasta.

*




Tägit: , · Luontihetki: Saturday, April 30, 2011