Nödemusubi, smetanasushi ja muita herkkuja
Työstämme Keken kanssa sushia. Tällä kertaa sushikaloina oli nieriää, tonnikalaa ja makrillia. Nieriä oli Islannista eli merestä. Kalakauppiaamme ei suosittele järvinieriän käyttöä sushissa, itse en osaa sanoa asiasta tarkemmin. Toki teemme oheen myös tamagoyakin eli paistetun munan. Näiden valmistaminen on suhteellisen peruskamaa enkä tässä laita niistä sen enempää; alta löytyvät kuvat riittänevät. Menetelmällisesti seurasimme Tokyokanin ohjetta, jossa on myös munakkaan valmistusaineet.
Mikä ehkä saattaa olla suomalaisesta sushistandardista poikkeavaa, oli kokeilu nödemusubin ja smetana-pihvi-“sushin” kanssa. Näistä tarkemmin alla.
Nödemusubi
Reuben-voileipää tehdessä törmäsin spam musubiin eli sikanaudasta, riisistä ja merilevästä valmistettuun “kakkuun”. Suomalaisittain tätä herkkua voitaisiin kutsua vaikkapa Nödemusubiksi. Se on huomattavan helppo valmistaa, kuten kaikki sushit, ja maukas syödä. Merilevän maku yhdistyy maittavasti sikanautaan.
- Avataan nötkötti-purkki.
- Viipaloidaan sisältö ja ruskistetaan viipaleet
- Tehdään viipaleen muotoinen riisipeti, asetetaan paistettu nöde-viipale sen päälle ja kääritään koko setti merilevään.
- Nautitaan muiden sushien ohessa.
Smetanasushi
Tää ei varsinaisesti ole sushi, koska käytämme sisäfilettä. Brysselissä kävimme syömässä japanilaisessa ravintolassa, jonka sushijunasta bongasimme fileellä päällystetyn ja chilimajoneesilla kruunatun riisipalleron. Kokeilemme tässä vastaavaa, joskin majo korvattiin smetanalla.
- Paistetaan fileen pintaan kaunis väri.
- Viipaloidaan filé ja asetetaan se riisikakulle.
- Nostetaan päälle lusikallinen smetanaa.
- Nautitaan muiden sushien ohessa.
Kaikki sushit kuvina
Ohessa oli jonkin asteinen maki-rulla, mutta koska riisi ikäänkuin loppui kesken, se näyttää melko heikolta. Nieriä ei oikeasti ollut keltaista kuin kuvasta voisi luulla, jotain ongelmaa kameran ja valaistuksen kanssa.
Aftermath
Sushit olivat maukkaita, kuten aina.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan nödemusubia. Meillä kakun alle tuli vain hieman liian paksu kerros levää, joten levälehtinen kannattaa leikata sopivan kokoiseksi ennen käärimistä. Itse levää kuitenkin laittaisin edelleen melko paljon, koska se toimi hyvin yhteen sikanaudan kanssa. Useissa ohjeissa mainitaan riisin joukossa myös furikake, jota ei nyt ollut saatavilla. Ensi kerraksi täytyyn hommata sitä jostain. Toinen ohjeissa mainittava asia on nöden paistaminen soija-sokeri-liemessä, mitä emme myöskään tehneet. Nödemusubimme oli siis melko rankasti muokattu versio alkuperäisestä.
Myös smetana”sushi” oli maukas. Liha oli tosin liian paksuna viipaleena, mutta lihan ja smetanan yhdistelmä oli toimiva. Ensi kerralla tämä tehdään uudestaan, mutta liha on suupalakokoa.
Leipuri-Keijo teki munakkaan, itse seurasin vierestä. Munakkaan maku oli oikein hyvä, joskaan meno ei näyttänyt aivan yhtä lennokkaalta kuin oheisessa videossa.
Olen täysin samaa mieltä Mr. Smetanan kanssa siitä, että nödemusubia kannattaa ehdottomasti kokeilla. Mr. Smetana tarjoili tähteeksi jääneitä susheja minulle aamupalaksi ja onnekseni jäljellä oli myös nödemusubeja. En voi tunnustautua nötkötin ylimmäksi ystäväksi, mutta sushissa se todellakin TOIMII! Etenkin kun levää on paljon ympärillä. Smetanasushia en valitettavasti päässyt kokeilemaan.